Arvioi tehtävässä 7 tekemääsi suunnitelmaa viestintätaitojen näkökulmasta.
Kurssin ensimmäisessä osiossa pohdittiin paljon vuorovaikutusosaamista. Sosiaalisen median välineissä niille tyypillinen tapa viestiä on tärkeä osa välineen hallintaa.
Tutustu Vilma Luoma-ahon artikkeliin "Sosiaalinen media: mennäkö vai eikö mennä?" (Tiedosta 2/2010, s. 8 - 11; julkaistu Academia.edu-palvelussa). Voit myös etsiä tietoa valitsemallesi palvelulle tyypillisistä viestinnän tavoista.
Kirjoita kommenttina tähän blogipostiin, millaisia havaintoija suunnitelman peilaaminen Luoma-ahon artikkeliin, kurssin alussa käytyyn keskusteluun (tehtävä 1) ja/tai löytämiisi muihin lähteisiin tuotti.
8 kommenttia:
Vilma Luoma-ahon artikkeli vahvisti näkemyksiäni viisaasta sosiaalisen median käytöstä. (Tulipahan muuten artikkelia etsiessäni kirjauduttua myös Academia.edu palveluun!). Kirjoitin verkostoitumissuunnitelmaani, että aion edetä sosiaalisessa mediassa aktivoitumisessa pienin askelin. Luoma-aho neuvoikin artikkelissaan aloittamaan SoMeen ”menemisen” aktiivisella kuuntelemisella ja etsimisellä sekä sosiaalisen median käytössääntöjen opettelulla. Minun kohdallani tämä voisi tarkoittaa ensiksi toisten kirjoitusten lukemista ja kommentointia sekä sisällön jakamista ”neutraaleista” (= ei liian markkinoivista tai mielipiteitä jakavista) asioista. Luoma-ahon siteeraama ”whuffie” tuntui aluksi jopa vähän pelottavalta. Kuinka uskallan toimia sosiaalisessa mediassa siten, ettei maineeni mene jostain SoMen käytössääntöihin sopimattomasta postauksesta? Onneksi Luoma-aho kuitenkin toi esille myös Michael Arringin ennustuksen siitä, että hassujen kuvien ja huonojen juttujen levittäminen sosiaalisessa mediassa ovat tulevaisuudessa todennäköisesti niin yleisiä, että niiden merkitys häviää tai jopa vahvistaa mainetta aitona ja uskottavana. Itsekin haluaisin ajatella niin, että sosiaalisen median vahvuuden - aitouden – tulisi kattaa myös virheet ja epäonnistumiset. Kiiltokuvamainen whuffie ei anna kenellekään minkäänlaista samaistumispintaa. Ja juuri samaistumisen tunne meitä kuitenkin pohjimmiltaan vetää niitä ihmisiä kohden, joihin haluamme tutustua tai niiden asioiden pariin, joissa haluamme olla mukana.
Ole oma itsesi, muista kenen kanssa olet verkottunut ja muista myös muut kuin itsesi. Nämä asiat mielestäni ylläpitävät verkkomainettani. Luoma-ahon siteerama "whuffie" eli verkkomaine on tulevaisuudessa yhteiskunnan vaihdannan väline. Mielenkiintoista seurata, miten tämä whuffie vaikuttaa tulevaisuudessa bisnekseen ja ansaintaan. Itse asiassa tärkeäksi nousee mielestäni viestintätaidot. Miten tuota mainetta saadaan ylläpidettyä aitona henkilönä. Lohduttavaa on Michael Arringin ennustus siitä, että verkossakin toimitaan aitoina.
Luoma-ahon artikkelista mieleeni jäi maailman käyttäjälähtöisyys. Olen samaa mieltä siitä, että tärkeää on tietää mitä tietoa käyttäjät etsivät, miten tieto heille parhaiten tarjotaan ja missä muodossa. Kun tunnistan tarvittavan tiedon, voin sen tarjota ko. tiedon tarvitsijoille. Kun tiedän mikä on medialukutaito, tarjoan tiedon ymmärrettävässä muodossa. Tärkeää on, että saa suodatettua tietomassasta oleellisen tiedon.
Kuunteluntaidon ymmärtäisin (Luoma-ahon artikkeli) tietyn yhteisön monitoroinnin kautta syntyvänä yhteisön ja sen tarpeiden tuntemuksena; tietona siitä, mitä tietoa yhteisöstä etsitään ja millaisessa muodossa sitä odotetaan löytyvän. On siis olemassa jotain kirjoittamatonta ja sanatonta tietoa tai sääntöjä, jota aiheeseen perehtymättömällä web-natiiviilla ei ole. Voisiko tämän hiljaisen tiedon omaksumiseen olla joitakin keinoja?
Sitä en aivan ymmärtänyt, mitä Luoma-aho tarkoitti kiltteydellä maineen rakentumisessa – nettietiketin tuntemusta?
Luoma-ahon artikkeli herätti paikoittain ristiriitaisiakin ajatuksia suhteessa verkkokäyttäytymiseen ja omaan suunnitelmaani:
1)Kirjoitan suunnitelmassani, että se, mitä haluaisin foorumilla tarjota, tulisi tuottaa lisäarvoa foorumin muille jäsenille. Luoma-ahon sanoin: ”Sosiaalisessa mediassa onnistuminen edellyttää sitä, että on jotain uutta annettavaa tälle suurelle yhteisölle.” Eli tämä näkökulma on yhteneväinen hänen kanssaan.
2)Voisin lisätä suunnitelmaani vielä ihan alkuun aktiivisen kuuntelemisen eli seuraisin jonkin aikaa sitä, mistä asioista keskustellaan, miten ja mistä ollaan epätietoisia ja tiedonhaluisia. Havaintoja voisin alussa tehdä myös niistä ihmisistä, joiden ”ääni kuuluu eniten” eri keskusteluissa.
3)Hieman hassulta kuitenkin tuntuu Luoma-ahon toteamus siitä, että ns. webnatiivi voi olla tietyillä foorumeilla uskottavampi edustaja kuin yhtiön pääjohtaja. Tässä tullaan mielestäni aivan perimmäisten kysymysten juureen eli siihen, miten mainetta rakennetaan netissä ja netin ulkopuolella. Voivatko nettimaine ja sen ulkopuolinen maine myös erota toisistaan? Tätä keskusteluahan käytiin jo ensimmäisessä tehtävässä ja yhtä mieltä oltiin kaiketi siitä, että kyllä kuvan tulisi olla todenmukainen netissäkin. Suhteessa omaan suunnitelmaani arvioisin näin, että suunnitelmassa tulisi kaiketi arvioida niitä keinoja, joilla verkkouskottavuutta ja vakuuttavuutta voisi rakentaa.
4)Toisaalta voisiko verkkouskottavuusväitteen osalta mennä jopa niin rankkaan johtopäätökseen, että sillä ei liene väliä, millainen asiantuntemus sinulla on, kunhan osaat olla kuin kala vedessä nettifoorumeilla? Tällaisen ajatuksen voisi vetää Cory Doctorow’n whuffle-käsitteestä: ”Yksilön maine, whuffle, rakentuu siitä, miten kiltti, vaikuttava ja verkostoitunut yksilö on. Bisnestä tehdään vain niiden kanssa, joiden whuffle-lukemat ovat tarpeeksi korkealla.” Jos tällainen visio voi olla joskus totta, niin ketkä ovat niitä, jotka maineesi saavat määrittää ja millä mittareilla? Onko yksi mittari se, että on paljon ns. verkkokavereita? Vai se, keitä ja millaisia nämä kaverisi ovat?
Moniääninen verkko on hyvä renki, mutta isännäksi sitä ei sentään pidä päästää.
Omat tämän hetkiset suunnitelmani sosiaalisen median käytöstä itseäni hyödyttävällä tavalla kohtaavat Luoma-ahon artikkelin kanssa joillakin tasoilla. Kun tarpeeni ei edusta kuitenkaan varsinaista näkyvää "menemistä" sosiaaliseen mediaan vaan enemmänkin havainnoijan roolia, tuntuu volyymi pienemmältä. Artikkelin näkemyksiä pidän monessa mielessä aiheellisina, mutta verkossa kasvaneen sukupolven kohdalla jo kenties hieman turhina.
Olen samaa mieltä, että sosiaaliseen mediaan aktiivisesti mukaan mennessä on kyettävä tarjoamaan itsestään tai edustamastaan jotain uutta ja kiinnostavaa, toisinsanoen annettavaa.
Uskottavuus nettiyhteisöissä rakentuu pienistä asioista, kuten uskottavuus yleensäkin. Yleensä on mielestäni tarpeetonta tehdä rajanvetoa uskottavuuden ulottuvuuksien välille, koska viime kädessä kokonaisuus on se, jonka kanssa täytyy elää.
Toisaalta uskottavuus netissä ei voi perustua pelkästään muuten hyvään maineeseen, vaan riittävä teknologinen osaaminen ja sosiaalisen median toimintatavat täytyy olla jokseenkin hanskassa. Haluan kuitenkin yhä nähdä, että verkko on yhä ainoastaan ihmisen ja "oikean maailman" jatke, elementti tai ainakin mahdollisuus, muttei kuitenkaan yleensä koko totuus.
Olin 90-luvun lopulla luomassa eräälle tuolloin pienehkölle, mutta kansainväliselle yritykselle nettisivuja ja laajemmin linjauksia nettinäkyvyydelle. Silloin oli Luoma-ahon kysymys ”mennäkö vai eikö mennä” yhtä lailla ajankohtainen. Menemistä sai perustella, epäilijöitä riitti. Nyt on ollut sama kysymys huulilla, epäilijänä olen ollut vain minä itse.
No, nyt olen mennyt. Luoma-ahon ajatuksista päällimmäisinä kaikuvat: kuunteleminen, aktiivisuus, osaaminen, uskottavuus ja maine. Kun peilaan näitä alleviivauksia omaan verkostoitumissuunnitelmaani, totean, että oikeilla jäljillä, mutta ei vielä perillä. (Voiko some-maailmassa koskaan päästä perille?) Luulen päässeeni kärryille siitä, miten somessa kuunnellaan ja ymmärrän eri palvelujen erot käyttäjältä vaadittavasta aktiivisuudesta.
Osaamisesta voin vain todeta, että harjoittelu tekee mestarin, vaikka uskottavuus onkin koetuksella.
Kurssin alussa minulla oli mielessä kaksi ongelmallista tekijää: aika ja maine. Miten saada aika riittämään ensin harjoitteluun ja sitten ylläpitoon, ja mikäli tällaisia pohdin, kannattaisiko aloittaa ollenkaan. Aika on osoittautunut muutamin uhrauksin järjestely-, tai paremminkin, suunnittelukysymykseksi.
Maineeseen liittyen Luoma-aho kirjoittaa: ”Ainoa tapa hallita sosiaalista mediaa on reilu, hyvä toiminta ja sitä kautta whuffien rakentaminen.” En ole kirjannut suunnitelmaani etiketin noudattamista, koska pidin sitä itsestäänselvyytenä. Ehkä muistilappu ei olisi pahitteeksi.
Täältä tullaan mighty whuffie.
Yleensä terveellä maalaisjärjellä pärjäilee aika pitkälle. Luulisin sen toimivan sosiaalisessa mediassakin. Rehellisyys, asiakeskeisyys, tasavertaisuus, ymmärtäväisyys jne. Voiko näillä whuffie kovin huonoksi muotoutua. Jokainen tekee joskus virheitä, ei epäonnistumisia voi lähteä pelkäämään, jos olet tehnyt virheen, niin myönnä se, älä peittele tai selittele.
Tulevaisuus todennäköisesti jollakin tasolla muuttaa Luoma-ahon otsikon muotoon, miten mennä tai voiko olla menemättä. Monella organisaatiolla olisi tarkastelun paikka miten tuo meneminen on sujunut. Alussa intoillaan, rynnätään johonkin mitä ei tunneta ja sitten lakataan kokonaan intoilemasta. Tai sitten homma saattaa isossakin organisaatiossa kaatua yhden henkilön taakaksi. Sitten joudutaan rajailemaan noita Luoma-ahonkin esille tuomia vastuukysymyksiä organisaation ja organisaatiossa toimivan yksilön välillä.
Sosiaaliseen mediaan mukaan meno vaatii siis ymmärrystä ja koko kentän mahdollisemman kattavaa hahmottamista. En nostaisi teknologisen osaamisen merkitystä keskeiseksi haasteeksi someen menossa.
Lähetä kommentti